Berliinin miljoonakaupungista pieneen suomalaiskylään

Asumman toimitusjohtaja ja yksi kolmesta perustajasta vaihtoi Saksan pääkaupungin yksinkertaisempaan ja tuottavampaan elämään. Sen hän löysi Suomen maaseudulta.

Koronapandemian aiheuttama etätyöliike on saanut kaupunkilaiset pohtimaan asuintarpeitaan uudelleen. Osa on tehnyt johtopäätökset toisia nopeammin. Asumman toimitusjohtaja Martti Mela päätti muuttaa maalle ja yllättyi uuden elämän helppoudesta.

 

Runsaat kymmenen vuotta sitten Martti muutti Helsingistä Berliiniin. Tuolloin ajatus pikkukylässä asumisesta olisi ollut mahdoton. Omasta mielestään hän oli perillä, suuressa metropolissa.

Hektinen kaupunkielämä on kuluttavaa

Vaikka elämä kaupungissa on monin tavoin kiinnostavaa, asumisen kustannukset ovat korkeat, rahaa kuluu ja arki on stressaavaa.

 

– Hyväksyin kaupunkilaisuuden hyvässä ja pahassa. Ajan myötä aloin ihmetellä, miksi käytin niin paljon rahaa betonin keskellä asumiseen. Kauralattekin maksoi viisi euroa, Martti sanoo.

 

– Urbaani elämänmuoto oli henkisesti raskas. Lyhyet piipahdukset maaseudulla helpottivat, mutta niitä oli liian harvoin. Silti en ollut muuttamassa minnekään. Töitä oli tehty paljon. Ajattelin, että bisnes ja suurkaupunki kuuluvat yhteen.

Koronavirus ja etätyö muuttivat kaiken

Jo pari viikkoa ennen ensimmäisiä koronarajoituksia Martista oli alkanut tuntua, että toimet Euroopassa ovat riittämättömiä. Kiinassa kaikki oli jo suljettu. Kun Martti matkusti perheensä kanssa Berliinistä Suomeen äitinsä pikkukylään, työkaverit ja ystävät naureskelivat ylireagoinnille. Sitten pandemia näytti kyntensä ja Eurooppa meni kiinni.

 

– Pian kaverini laittoivat viestejä, että ovat vankeina kerrostalokämpissään. Ratkaisuni olikin muuttunut oikeaksi. Itse en tuntenut olevani vankilassa, päinvastoin.


– Pikkukylä tuntui kulttuurisokilta. Ihmiset ja elämänrytmi olivat hyvin erilaisia ja ympärillä oli kaunista metsää. On kuin olisin saapunut toiseen todellisuuteen.


Vielä tässä vaiheessa hän ei ymmärtänyt, että oli saamassa lopullisesti tarpeekseen kaupungista.

Maalla ei tarvinnut luopua mistään

Kun työpäivät kuluivat etäpalavereissa, Martti huomasi työtehonsa parantuneen. Toimistoa ja viiden euron kahvikuppeja ei ollut ikävä. Kauluspaidat vaihtuivat mukavampiin vaatteisiin.

 

Kotitoimiston ikkunasta näkyi metsään. Työpäivän päätteeksi Martti ulkoili perheensä kanssa luonnossa. Vapaa-ajallaan hän puuhaili uusien naapureidensa kanssa rakennustöissä ja puutarhassa. Kaupungissa saavuttamattomalta tuntunut mielenrauha alkoi maalla löytyä. Hän tunsi olonsa levolliseksi ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin.


– En ollut suunnitellut tätä, mutta muutaman kuukauden kuluessa tuli selväksi että olin löytänyt itselleni sopivan elämäntavan. Berliinin palaaminen oli mahdotonta. En olisi ymmärtänyt tätä, jos korona ei olisi ajanut minua kaupungista.


"Haluan tarjota tätä elämänlaatua muillekin kaupungista ulos pyrkiville etätyöläisille. Asumman ideana on kaunis ja ympäristöystävällinen arkkitehtuuri ja mahdollisimman vaivaton ja edullinen talokauppa."

Harkitsetko hitaampaa elämää ja uuden kodin rakentamista? Asumma tarjoaa taloratkaisua avaimet käteen -periaatteella. Hoidamme kaiken rakennusluvista tontin pohjatöihin, toiveidesi mukaiseen suunnitteluun, varsinaiseen rakentamiseen ja sisätilojen viimeistelyyn. Lue lisää täältä.

Kuva: Tapani Uusikylä

Suositut artikkelit